Syksyn 2008 kurssit
1. Ilmoittautuminen
Kurssit ovat käynnistyneet viikolla 36. Voit ilmoittautua kursseille tulemalla kurssipaikalle ja antamalla tietosi ohjaajilla olevalle lomakkeelle. Kokemuksen mukaan aikuisten ja Lapsi2 ryhmän mukaan ehtii hienosti vielä syys-lokakuun kuluessa. Harjoitamme alussa tanssin perusteita, joten muun kurssin saa kyllä kiinni, vaikka aloittaisi vähän myöhemminkin. Kurssiajat ja -paikat löydät päävalikon "Toiminta" alavalikosta.
Lapsi 1 kurssin tilanne pitää tarkastaa soittamalla ohjaajille.
2. Muutoksia perinteiseen kurssirakenteeseen
Saamamme palautteen pohjalta olemme muuttaneet hiukan sekä aikuisten kurssirakennettamme, että ohjaajien käyttöä. Näillä muutoksilla pyrimme antamaan entistä paremman mahdollisuuden oppia tanssimaan sujuvasti jo yhden kauden aikana.
Olemme hiukan vähentäneet opeteltavien kuvioiden määrää Peruskurssilla (PK), jotta varmistamme kaikille mahdollisuuden oppia perusteet kunnolla. Peruskurssille tuleva ei siis tarvitse osata tanssia askeltakaan. Kaikki opetetaan alusta alkaen. Samalla olemme lisänneet peruskurssin rinnalle EI-kilpaileville pareille Jatkokurssi 1:n (JK1), jolloin aloittava pari voi halutessaan harjoitella kevätkaudella sekä Peruskurssilla, että Jatkokurssi 1:n puolella. Näiden kurssien opetussuunnitelmat on tavallaan liitetty toisiinsa jatkumona. Ja jotta ohjaajatkin saavat vaihtelua, niin PK ja JK1 vedetään ohjaajatiiminä 4 viikon jaksoissa, siten, että ohjaajat vuorottelevat jaksoittain.
Jatkokurssi 2 (JK2) on kilpailevien parien ryhmä, jossa sitoudutaan kilpailemaan ja myös harjoittelemaan useampi kerta viikoittain. JK2:n parit voivat halutessaan hyödyntää myös JK1:n tunteja.
Lapsiryhmät jatkavat totuttuun tapaan.
Bailatinokurssia ei ole kaudella 2008-2009.
3. Kurssien ohjaajat
PK ja JK1 Pentti ja Taina Pylkkänen / Matti ja Ninni Pitkänen
JK2 Jari Mikkonen
Lapsi 1 Marjo Heimonen,
Lapsi 2 Eerik Nordman ja Ira Närhinen
4. Kurssiajat ja –paikat (Vko 36 alkaen)
MA 18.30-20.30 JK1 Siekkilä
KE 19.00-21.00 Peruskurssi Siekkilä
TO 19.30-20.30 JK2 Urski
PE 17.00-18.45 Lapsi1 ja 2 Urski
5. Vapaaharjoittelu (Vko 36 alkaen)
MA 17.00-18.30 ja 20.30-21.30 Siekkilä
TI 18.00-19.45 Urski
TO 20.30-21.30(vapaaharj/harjoituskilpailut) Urski
PE 18.00-20.00 Siekkilä
18.45-19.30 Urski
LA 10-15 Urski
SU 15-17 Urski
6. Kurssien hinnat
Jäsenmaksu on 30 e ja uusilla jäsenillä siihen lisätään liittymismaksu 5 e.
Lisäksi ovat kausimaksut syys/kevät. Kausimaksu on ei-jäseneltä 50 euroa ja jäseniksi liittyviltä 25 e/kausi.
7. Infotilaisuus
Pidetään Urheilupuiston koulun yläsalissa 26.8.2008 klo 18.00 alkaen









