Vuoden kilpaileva pari 2009
Vuoden kilpailevaksi pariksi on valittu Juhani Heiskanen ja Ira Närhinen
Seuran hallitus kävi perusteellisen keskustelun vuoden kilpailevan parin palkinnosta. Tänäkin vuonna oli useita pareja, jotka täyttivät palkinnolle asetettavat vaatimukset. Hallituksen päätös oli yksimielinen. Perusteluina valintaan oli Juhanin ja Iran kehitys ja kilpailumenestys, unohtamatta panosta seuralle, jonka he ovat antaneet muulla toiminnalla kilpailemisen ja valmentautumisen ohella.
Parin menestys C-luokassa oli vakuuttavaa ja näytti sen, että tanssipari voi hitsautua yhteen suhteellisen lyhyessäkin ajassa. Iran tinkimätön panostus tanssitaidon kehittämiseen on tiedetty jo vuosien ajan, mutta Juhanin kehitys on ollut omaa luokkaansa. Juhani aloitti peruskurssilla askelien tapailun vasta 2,5 vuotta sitten ja hänestä on kehittynyt tässä ajassa täysverinen B-luokan kilpatanssija. Saman tahtotilan omaavina, parilta voidaan odottaa hyviä suorituksia jatkossakin.
Seuran hallitus onnittelee Juhania ja Iraa

Vuoden tanssiparit:
2008 Raimo ja Raija Ulmanen
2007 Olli-Pekka Vanhala - Tiina Tarvonen
2006 Matti ja Ninni Pitkänen
2005 Olli-Pekka Vanhala - Tiina Tarvonen
2004 Jari Mikkonen - Ira Närhinen
2003 Jari Mikkonen - Ira Närhinen
2002 Henrik Nordman - Jenni Purhonen
2001 Kyösti Ollikainen - Helena Tuominen
2000 Ilmo ja Leila Weide
1999 Pekka ja Eija Kukkonen
1998 Asko ja Krista Sirkka
1997 Matti Karvonen - Marjo Himanen
1996 Pentti ja Taina Pylkkänen
1995 Pentti ja Taina Pylkkänen
1994 Jarkko Tiilikka - Suvi Kiiski
1993 Osmo ja Raija Kiiski
1992 Antero Teittinen - Kirsi Hulkkonen
1991 Jarkko Tiilikka - Suvi Kiiski
1990 Hannu ja Kaarina Tuppurainen
1989 Olli- Pekka Vanhala - Tiina Hämäläinen
1988 Olli- Pekka Vanhala - Tiina Hämäläinen
1987 Mikko Solonen - Minna Tanttu
1986 Timo Manninen - Pirkko Luusalo










