8.10.2011 Joensuun aluekilpailuista oli tuliaisina palkinto- ja pistesijoja. Parhaiten seuran pareista sijoittuivat yhteisen tanssiuran uudelleen aloittaneet Olli Kokko ja Ida Pihl, jotka syksyn ensimmäisissä kisoissaan ottivat luokassa YlD selkeän voiton, voittamalla kaikki tanssit. Palkintosijalle pääsivät myös Sen2E-luokassa tanssineet Tapio ja Marja Loimula, jotka sijoittuivat hienosti kolmanneksi omaa luokkaan nuorempiensa kanssa tanssiessaan. Samassa sarjassa seuran hyvää tulostasoa jatkoivat Tapani ja Pirkko-Liisa Rautavirta sijoittuen neljänneksi.
15.10.2011 ainoastaan yksi pari matkusti Helsinkiin puolustamaan seuramme värejä. SE1D luokan Veli-Matti ja Mari Kurtti saivat viime kisojensa menestyksestä sopivan annoksen itseluottamusta, joten he lähtivät hyvillä mielin ja rentoina lattialle. Seitsemän parin lattarifinaalissa pari tanssi muuten tasaisesti, mutta epäonnistuminen cha-cha:ssa tiputti parin niukasti palkintojen ulkopuolelle. Sijoituksena oli 4. sija. Vakioissa vastassa oli kaksi sarjan kärkiparia, joiden päänahkaa Kurtit eivät vielä koskaan olleet saaneet. Mutta nyt saivat, sillä pari tanssi vakiot rennon vapautuneesti ja onnistui vakuuttamaan myös tuomarit. Tuloksena oli jo toinen peräkkäinen voitto.
Veli-Matti ja Mari Kurtti

Olli Kokko ja Ida Pihl











