4 mitalisijoitusta Jyväskylästä
Viisi hyvässä syysvireessä olevaa paria matkustu jyväskylään mittelemään taitojaan yli 100 parin joukossa. Kaikki parit myös onnistuivat tanssimaan ihan oman tasonsa mukaisesti.
Yleisessä E-luokassa Samuli Rautavirta ja Maria Outinen tanssivat tapansa mukaisesti iloisesti ja hyvällä ilmeellä. Pari myös erottui edukseen, sillä he voittivat 4 tanssia 6:sta ja olivat lopputuloksissa luokkansa selvä voittaja.
Seniori 1 E luokassa oli kaksi paria Mikkelistä. Luokan Kuopiolaisen voittajan takana käytiin tasainen taistelu sijoista 2-4. Tässä taistossa pisimmän korren veti pari Mauri ja Marjo Keijonen. Pari sai tansseista sijoituksia 1-6, mutta kokonaistuloksena oli hieno 2. sija. Veli-Matti ja Mari Kurtti taasen joutuivat jäämään hiuksen hienosti palkintojen ulkopuolelle. Vain puoli pistettä erotti heidät pronssista ja Keijosiinkaan ei ollut eroa kuin 2 sijalukupistettä. Kurtit saivat tansseistaan sijoituksia 2-6.
Seniori 2 D luokassakin oli 2 Mikkeliläistä paria. Jorma Lifländer ja Hannele Valkonen jatkoivat vakioissa voittoputkeaan. Pari voitti valssin, tangon ja foxtrotin ja oli kvikkarissa toisena. Myös lattareissa oli ykkössija tarjolla, mutta parille erittäin harvinainen rytminen virhe cha-cha:ssa toi kyseisen tanssin viimeisen sijan. Näin vaihtui myös kokonaiskilpailun voitto hopeasijaan. Pari voitti samban ja rumban, sekä oli jivessä toinen. Seppo Pirinen ja Mirkka Suhonen täydensivät hyvää menestystä vakiofinaalissa sijoittuen 5. sijalle. Parin paras tanssi oli kvikkari, josta tuli nelossijoitus.
Samuli Rautavirta ja Maria Outinen cha-cha











