Urheilutanssijat

Etusivu / Kilpailut / Muut kilpailut / Vihti GP ja Tampere 13.-14.11.2010

Vihti GP ja Tampere 13.-14.11.2010

Sähköposti Tulosta PDF

Menestyksekäs viikonloppu

Viikonloppuna kilpailtiin sekä GP-kilpailut Vihdissä, että aluekilpailut Tampereella. Mikkelin Urheilutanssijoiden parit jatkoivat koko syyskauden kestänyttä menestystään.

Vihdissä seniorien vakioluokassa oli 39 osallistujaa, mikä merkitsi neljää karsintakierrosta ennen finaaleita. Olli-Pekka Vanhalan ja Tiina Tarvosen lähtökohta kilpailuun ei ollut hyvä, sillä Olli-Pekka oli vasta toipumassa reisirevähdyksestä. Pari päätti kuitenkin tanssia kisaa niin pitkälle, kun jalka antaa myöten ja samalla testata kuntoa ensi viikonlopun kansainvälistä kilpailua varten. Hiukan normaalia kevyemminkin tanssien pari sai karsintakierroksilla muutamaa ruksia vaille puhtaat rivit. Finaaliin laitettiin sitten kaikki peliin ja tuloksena oli 22 kilpailutanssin jälkeen hieno toinen sija.

Tampereella tavoiteltiin isäinpäivänä luokkanousupisteitä kahden parin voimin. Yleisessä C-luokassa Jussi Hujanen ja Maria Toivanen puhdistivat pöydän voittamalla selvästi sekä vakio-, että latinalaistanssit. Seniori 2 D luokassa Jorma Lifländer ja Hannele Valkonen nousivat jälleen korkeimmalle korokkeelle voittaen myös selkeästi oman luokkansa latinalaistanssit.

Jorma Lifländer ja Hannele Valkonen

alt

 
Mainospalkki

Tapahtumat

Valmennus

Ei tapahtumia.

Yhteistyössä

ur_suursavo
kellopy
ur_graku
ur_cumulus
ur_tapiola
ur_citix
ur_alemana
ur_siiskonen
ur_kopiopiste
ur_ptx138
ur_patakatti
ur_hessu

Kalenteri

<<  Touko 2012  >>
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
   1  2  3  4  5  6
  7  8  910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Liikuntasetelit

liikuntaseteli_kuva_200x108pix
virike_etu