Urheilutanssijat

Etusivu / Seuran esittely / Kilpailevat parimme / Matti ja Elisa Korhonen SE1E 10 p

Matti ja Elisa Korhonen SE1E 10 p

Sähköposti Tulosta PDF

Matti ja Elisa tanssivat Seniori 1E luokassa

Meidän tanssitausta on oikeastaan olematon. Elisalla oli pohjalla peruskoulun liikuntatuntien muutamat tanssitunnit ja sen jälkeiset satunnaiset lavatanssit yli 20 vuotta sitten. Matilla aikaisempi kosketus tanssiin rajoittui muutaman tanssin kokeiluun silloin joskus nuorena.

Kesällä 2011 elämässämme puhalsi muutoksen tuulet ja mietimme uuden yhteisen harrastuksen aloittamista. Tanssi kiinnosti jostain syystä molempia. Sopivasti huomasimme lehdessä Urheilutanssijoiden ilmoituksen syksyllä alkavista kursseista ja päätimme lähteä katsomaan paikan päälle.

Ensimmäisen valssitunnin aiheuttama tunne oli lähinnä tuskainen epätoivo ja halu päästä pois paikalta mahdollisimman pian. Kotona kuitenkin päätimme, että tämä ei jää tähän, vaan tartutaan härkää sarvista ja aletaan harjoitella. Tanssiharjoitusvideot pyörivät tietokoneella ja ahkerasti yritimme harjoitella olohuoneessa. Kuinka ollakkaan, ensimmäiset askeleet ja pyörähdykset alkoivatkin tarttua mieleen ja jalat suostuivat yhteistyöhön. Peruskurssilla käyminen alkoi tuntua huomattavasti helpommalta, kun jatkoimme kotiharjoituksia sen ohella.

Aloimme miettiä, että voisimmeko kenties oppia ja kehittyä vähän nopeammin ottamalla ohjelmaan enemmän harjoittelua. Samalla päädyimme yhdessä siihen, että otetaan tavoitteeksi kilpailuihin osallistuminen, jolloin harjoittelusta tulee tavoitteellisempaa ja haastavampaa. Satuimme mainitsemaan ohjaajille kiinnostuksestamme kilpailla tulevaisuudessa ja ohjaajat taisivat innostua enemmän kuin me itse siihen mennessä :). Huomasimme nimittäin pikapikaa olevamme mukana kilparyhmässä ja täysi höyry päällä.

Nyt vuoden 2012 alusta olemme harjoitelleet ahkerasti tavoitteena osallistua ensimmäisiin kisoihin maaliskuussa. Juuri selvisimme läpi harjoituskisoista ja se antoi innostavaa kokemusta tulevia oikeita kisoja varten. Tavoitteena on läpäistä ensimmäiset kisat kunnialla ja päästä kilpailujännityksestä ja sen jälkeen asetetaan uudet tavoitteet. Eihän sitä tiedä, mihin tässä vielä edetäänkään...

 

alt

Viimeksi päivitetty ( 06.05.2012 18:45 )  
Mainospalkki

Tapahtumat

Valmennus

Ei tapahtumia.

Yhteistyössä

ur_suursavo
kellopy
ur_graku
ur_cumulus
ur_tapiola
ur_citix
ur_alemana
ur_siiskonen
ur_kopiopiste
ur_ptx138
ur_patakatti
ur_hessu

Kalenteri

<<  Touko 2012  >>
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
   1  2  3  4  5  6
  7  8  910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Liikuntasetelit

liikuntaseteli_kuva_200x108pix
virike_etu