Mikkeli Cup 26.2.2022 (Videot lisätty)

Hieno tanssikilpailu Mikkelissä

Mikkelissä tanssittiin kahden vuoden tauon jälkeen kovatasoiset valtakunnalliset tanssiurheilukilpailut. Kilpailussa oli mukana pareja välillä 10 – 70 vuotta, mutta pääpaino oli seniori luokan pareissa, eli yli 45 vuotiaissa pareissa. Kilpailu oli samalla vuoden 2022 Seniori Cup sarjan avaus.

Ensimmäisenä Mikkelin Urheilutanssijoiden edustuspareista urakkansa loppuun saivat Seniori 3C luokan vakioissa kisansa tanssineet Heikki ja Anu Kirjavainen. Valmistautuminen C-luokkaan ja tähän kilpailuun on ollut erilaisten vammojen vuoksi vaativaa. Ensimmäinen C-luokan kilpailu sujui kuitenkin varsin mallikkaasti, sillä pari sai finaalissa vain 2 ja 3 sijoituksia. Lopputuloksena oli hieno pronssisija tasapistein hopealle sijoittuneen parin kanssa.

Seuraavaksi tanssivat Mauri ja Marjo Keijonen Seniori 3 Cupin molemmat lajit. Pari panosti vuoden 2021 kevätkauden ja kesän vahvasti latinalaistanssien kehittämiseen ja syksyllä mukaan otettiin vakiotanssien säännöllinen kehittäminen. Tämä kehittymisen eteen tehty työ näkyi hyvin lattialla. Pari tanssi ensin vakiotanssien kovatasoisesta semifinaalista selkeästi finaaliin ja sai myös finaalissa hienosti esiin syksyn aikana harjoittelemiaan asioita. Paras tanssi tuloksellisesti oli valssi, jossa pari tanssi jaetulle 4 sijalle. Kokonaistuloksissa pari oli finaalin kuudes. Latinalaistansseissa pari on kehittänyt, koreografioiden lisäksi, tanssien rytmiikkaa, selkeyttä ja voimaa. Kehitys näkyi selkeästi, mutta kovatasoisessa seurassa tanssit eivät vielä riittäneet finaaliin saakka. Loppusijoitukseksi tuli 8. sija.

Kolmantena lavalle nousivat Pertti ja Ritva Lahdelma, jotka tanssivat vakiotanssit Seniori 3 D-luokassa ja latinalaistanssit Seniori 3 E-luokassa. Vakiotanssien suoritus oli vaihteleva, sillä uudet koreografiat ovat vielä kehitysvaiheessa. Pari selviytyi kuitenkin hyvin voittaen tangon ja ollen muissa tansseissa kakkonen. Lopputuloksena siis toinen sija. Latinalaistansseissa käytiin tiukka kamppailu mitalisijoista. Tämän kamppailun Pertti ja Ritva käänsivät edukseen viimeisessä tanssissa. Pari oli tasapisteissä samban ja cha-cha:n jälkeen, mutta jiven selkeä voitto toi parille luokkavoiton.

Veli-Matti ja Mari Kurtti tanssivat Seniori 2 Cupissa molemmat luokat. Todella pitkän kilpailutauon jälkeen lattialla näkyi alkuun jonkin verran jännitystä, joka söi tanssin rentoutta. Tansseja oli kuitenkin harjoiteltu sen verran säännöllisesti ja hyvin, että tanssirutiini vei paria varmasti eteenpäin. Latinalaistanssien finaalissa pari sai sijoituksia 4-6 ja lopputuloksena oli 5. sija. Vakiotansseissa pari sijoittui jokaisessa tanssissa neljänneksi, ja näin lopputulokseksikin tuli juuri tuo 4. sija.

Päivän ylivoimaisimman suorituksen tanssivat Seniori 3 Cupin latinalaistansseissa seuramme jäsenet, Buumi Helsinkiä edustavat Jarmo ja Marjatta Kouhia. Pari on harjoitellut laadukkaasti vuoden 2021 aikana ja se näkyi lattialla. Musiikin alkaessa, heti ensimmäisten sekuntien jälkeen oli selvää, että tänään ei parille vastusta löydy. Pari tanssi rytmisesti voimakkaat ja selkeät tanssit, eläytyen tansseihin hienosti ja saaden yleisön mukaansa joka tanssilla. Myös tuomaristo arvosti esitystä, sillä tuloksena oli, kovasti harvinainen, puhdas ykkösrivistö kaikilta tuomareilta ja murskavoitto kokonaistuloksissa.

VIdeot omien parien tansseista löytyvät täältä.

Luokkakohtaiset videot yleiskuvana löytyvät täältä.

Pertti ja Ritva

Veli-Matti ja Mari

Heikki ja Anu

Jarmo ja Marjatta

Mauri ja Marjo

 

Tulosta Sähköposti